6 Mallintamisen kompassi

Sektorien ja kehien käyttöohje

GoodReason-kaavion tarkoitus on mahdollistaa nopea ja tehokas visualisointi ja sitä kautta systeeminen ymmärrys – aiheesta kuin aiheesta. Se tuottaa adaptiivisen näkymän aiheessa, jossa käsitteet muodostavat vastapareja, mentaalisia tasoja, virtauksia ja palauteluuppeja hyvinkin monipuolisesti ja rekursiivisesti tieteellisen ajattelun tilaa tavoitellen.

GoodReason-kaavio on suunnattu verkko, mindmap, jota on kehitetty mahdollisimman systeemiseksi, kompaktiksi ja helposti ymmärrettäväksi kaavioksi, josta yhdellä vilkaisulla pystyy hahmottamaan systeemin olemuksen. Se on siten myös rapid learning – työkalu, koska tekoäly voi suurella varmuudella tuottaa sekunneissa isomorfisen kaavion, joka on samansuuntainen kuin aiemmin tekemäsi kaaviot.

Kaavion sektoreissa vasen puoli kuvaa yleisemmin tiedonmuodostusta eli epistemologiaa ja oikea puoli toteutuksen muodostumista niin, että ylin osa viittaa mentaaliseen rakenteeseen, joka ratkaisee teknologiset ja sosiaaliset haasteet. Näin syntyy myös VSM-arkkitehtuurin järjestys S5, S4 ja S3. Systeemikohtaisesti tämä näkemys kannattaa varmentaa. Tarkasteltava systeemi voi olla yksilö, tai kokonaisuus, jopa infrastruktuuri kuten kuvassa (M. Schwaninger). Kun sen osasysteemit ovat viable-tason laatua, silloin koko systeemi on ”viable”, jolloin se selviytyy haasteistaan, kuten tietoturvasta.

(Esimerkit – ilman tulkintaa, koska tulkinnat ovat toisella sivustolla)
– Työ & työllisyysjärjestelmä (VSM-luottamusmalli)
– Sijoittaminen & riskinhallinta (luottamuksen liikennevalo)
– Koulutusjärjestelmä
– Tietoturva & digitaalinen luottamus
– Symbolinen AI-agentti (Kysyntä–Tarjonta–Palvelu)
– Julkinen hallinto

Nämä ovat ”axiom-to-structure” demonstraatioita, ei pitkiä tulkintoja.