GoodReason on tarkoitettu universaalin pohdinnan teknologiaksi ja metodiikaksi tukemaan todisteiden löytämistä vaikeillekin haasteille. Metakertomus sen toimintamallille voidaan kuvata näin:
Universaaliuden kuvitteelliseksi ytimeksi ja luottamuksen lähteeksi (α) valitaan teorialtaan universaali kone, nykyisellään agentti aksioominen (π), ja vuorovaikutuksiin sillä tulee olla systeemimalli (χ), että se uudistuisi muutosten myrskyissä (Δψ), voidakseen aina löytää itselleen sopivimman muodon (β), jolla tuottaa ratkaisuja (φ) ympäristönsä tilaan vaikuttaakseen (τ), jotta tämä ”systeemi” pysyisi elinvoimaisena ja universaalina jatkossakin (Ω).
Tässä kuvauksessa lähes kaikki sanat ovat yleisessä käytössä, mutta suluissa olevat kirjaimet ovat harvinaisempia. Niiden idea on lähtöisin IT-alan tutkimusyhteisöistä. Yhdellä symbolilla voi käynnistää tekoälyhaun, promptin, mutta metakertomus on osoitus argumentointitehtävästä. Symbolin avulla voi täsmentää, jäsentää ja argumentoida tekstiä: evidenssi, sen testaaminen ja kritiikki ovat läsnä tuossa kertomuksessa. Voit kyseenalaistaa sen, etsiä heikkoja kohtia ja pyrkiä parantamaan yhtä kohtaa ja kokonaisuuttakin.
Nämä GoodReasonin ideat muodostavat systeemimallin kuten metakertomus:
- Suuri systeemienteoria ja monialainen tiede mahdollistavat universaaliuden
- ”Kaikki ovat systeemeitä”, olio-kehityksen periaate sopii koko yhteiskuntaan
- IT-protokollat mahdollistat idean siirtämisen ja testauksen missä tahansa
- Kestävä ajattelu (viable) varmistaa systeemin elinvoiman nyt ja jatkossa
- Holarkia visualisoi ja kiteyttää monikerroksiset rakenteet ilman byrokratiaa
- Symboli ja kieli ovat kieliopin semantiikan mukaisen viestinnän voima
- Ajattelun nopeus ja hitaus määrittelevät sen syvyyden ja mahdollisuudet
- Emansipatorinen ajattelu irroittaa todellisuudesta kehittämään tulevaisuutta
Hyöty: Testatut LLM-tekoälyt ymmärtävät jo GoodReasonin merkkien merkitykset. Voit hankkia evidenssiä itsellesi testaamalla promptia tekoäly:α, johon se palauttaa tekoälyn antaman merkityksen mikä sille on opetettu, jne.
Mistä ja miten symbolimalli (α–π–χ–Δψ–β–φ–τ–Ω) syntyi?
Määrittely symbolisen ajattelun malliksi sai alkunsa systeemisyyden pohdinnasta. Mikä on systeemisyyden olemus (samalla universaalius)? Miten todistaa asioita? Miten oppia nopeasti? IT-alahan perustuu 100%:lla käsitteeseensysteemi. Wikipediasta löytyi siihen määrittely tekstinä, ja siitä tehtiin visuaalinen malli.
Yksittäinen symboli nousee ”tapetille” silloin kun kiinteytetään ajattelua. Holarkian mukaan kieli symboli rakentaa kielen ja kieli koostuu symboleista. Symboli viittaa määritelmänsä mukaan … kohteeseen, joka on systeemi. Muodostamalla tiedostamattaan sekä harkitusti systeemisiä käsityksiä mieleensä ihmiselle kehittyy tietoisuus, erottelukykyineen. Systeemi on mielentilan yleiskäsite, jossa yhdistyy luonto, mieli, elämä, teknologia ja yhteiskunta.
Esimerkiksi Ilmastonmuutos:Δψ tarkoittaa uudistumista sekä luonnossa että ihmisen tekemänä ilmaston tilan huomioiden. Se on aluksi yleistermi, joka täytyy yleensä aiheen laajuudesta johtuen (ambiquous) tarkentaa kontekstiin ja konseptiin (käyttäjän valinnat). Systeemiajattelun paradigma erottuu tässä luonnontieteistä, sillä se sallii vaihtoehtoisen ajattelun, näkemysten yhdistämisen, vuorottelun ja kiistämisen, spekuloinnin. Subjektin ja objektin välinen asemointi voi muuttua. Nykytiede ei ymmärrä tätä todellisuutta. Siksi tarvitsemme uuden tieteenfilosofian, että saadaan tiede mukaan kehittämään luontoa elinvoimaisempaan suuntaan, objektiivisesti, eksymättä liiaksi oman edun tavoitteluun.
Ajattelun syvyys ja nopeus, kehämalli
Ajattelun luonteen ymmärtäminen ja kartoittaminen on mielenkiintoista ja tärkeää. Kahneman kirjassaan Thinking Fast, and Slowly erottelee fakta-ajattelun ja hitaamman, eli systeemiajattelun toisistaan. GoodReasonin kehämalli on sitä tarkempi ja kehittyneempi malli, sillä se kuvaa kohteen, virtuaalisesti vaikka maailmantalouden keskeltä alkaen em. sektorimallina. Aksiomaattisuus siinä puolestaan lähentää ajattelun kaikkia suuntauksia toisiinsa (monismi on siihen liittyvä ominaisuus).
Kun kuvitellut ajattelun syvyydet asetetaan päällekkäin, saadaan tietämyksen kerrokset ilmeisimmästä tiedosta alkaen.
- Sisäkehällä on faktojen taso, kehä 1: deklaratiivinen esittämisen tapa, joka on nopein molempiin suuntiin. Se perustuu aistihavaintoihin, Model
- Kehä 2 keskittyy kehän 1 tietouden ymmärtämiseen, View
- Kehä 3 pyrkii tekemään edellisen kehän tiedolle jotakin, Control
- Kehä 4 kuvaa MVC-kerrosten (1,2,3) hyödyntämistä metakognitiona
(Aksiomaattinen järjestelmä selkeänä kokonaisuutena)
– α–π–χ–Δψ–β–φ–τ–Ω perusrakenne
– 7 syvyystason kehät (1–7)
– Kaikki määritelmät lyhyinä, selkeinä
– Kaavionäkymät (metasatelliitti, radial model)
Tämä on sivuston sydän.
Käyttäjä näkee GoodReasonin ainutlaatuisuuden heti.
Symboli π on insinööritieteiden, tässä kaiken periaatteellisuuden tunnus. Periaatteellisimmmista periaatteellisin termi on aksiooma. Sen varassa hankitaan luottamusta ja todistetaan tieteen suurimpia käsityksiä.
