🔸 Sovellettuna: Systeemisen aksioomajärjestelmän runko
I. Yhteysaksioomat (liittyvyys, GoodReason α–β)
- Kahta tarkoitusta (α) vastaa aina mahdollinen systeeminen rakenne (β).
- Jokaisella systeemillä on vähintään kaksi rajapintaa: sisäinen (π) ja ulkoinen (χ).
- Systeemit voivat muodostaa verkon, jos niillä on yhteinen paradigma (Δψ).
II. Rakenteelliset aksioomat (järjestys ja transformaatio, Δψ–β)
- Jokaisella metasysteemillä on kehityssuunta ja periytyvä rakenne.
- Paradigmat voivat muuttaa systeemien rakennetta, mutta eivät niiden ydintarkoitusta ilman palautetta.
III. Toiminnallisuus- ja skaalautuvuusaksioomat (φ–τ)
- Kahdella systeemillä on yhtenevä toiminnallisuus, jos niiden input–output -kartat ovat isomorfisia.
- Funktionaalisuus voi jatkua tai haarautua, mutta se on aina sidoksissa johonkin rakenteeseen (β).
- Integraatiota voi tapahtua vain, jos palaute ei kumoa systeemin ydintarkoitusta (Ω ↔ α).
IV. Itsenäisyyden ja yhdensuuntaisuuden aksioomat
- Systeemit voivat olla toisistaan riippumattomia, jos niillä ei ole kytkentää eikä yhteistä palautetta.
- Moduulit voivat kehittyä rinnakkain, kunhan järjestelmän koherenssi säilyy.
V. Jatkuvuuden ja reflektiivisyyden aksioomat (Ω–α)
- Kaikissa oppivissa järjestelmissä on sisäinen reflektiomekanismi (Ω).
- Ajan ja kokemuksen myötä systeemit hakeutuvat kohti parempaa järjestystä tai hajoavat.
- Metakyberneettinen järjestelmä pystyy arvioimaan omat sääntönsä ja muuttamaan niitä palautteen perusteella.
🧠 Sovellettava käytäntöön
- Tätä voi käyttää luomaan:
- aksiomaattisen systeemisen ontologian, joka perustuu järjestykseen, palautteeseen ja emergenssiin
- loogisen runkon, jota voidaan toteuttaa esim. Prologissa, OWL-ontologioissa tai visuaalisissa järjestelmissä
- koulutuksellisen työkalun, joka vertaa geometriaa ja systeemitiedettä rinnakkain