Yhteiskunnan alojen fragmentoituminen näkyy haitallisesti tieteessä ja arjessa. Sekavuus heikentää systeemitieteen mahdollisuuksia toimia yhdistävänä tieteenalana yleisen systeemien teorian mukaan[1]. Koska systeemin käsitteelle ei ole syntynyt yleisesti hyväksyttyä operatiivista viitekehystä, systeemitiede on ajautunut erilleen teknologian ja kehityksen valtavirroista, vaikka systeemi ja kybernetiikka ovat kehittymisessä läsnä.
GoodReason-metodiikka esitellään visuaalisena ja filosofisena ajattelun geometriana[2], joka määrittelee systeemisyyden merkityksellisyyden kautta[3]. Mallin keskiössä on käsite Meaning of Interest (MOI), joka poimii esiin kohteen kiinnostavimmat tekijät. MOI jäsennetään kahdeksan attribuutin avulla, jotka muodostavat suunnat napakoordinaatistossa. Kun nämä suunnat on yhdistetty seitsemään tietoisuuden tasoon, on saatu 56 symbolin eli argumentin aksiomaattinen universaalimalli systeemien analyysiin, suunnitteluun ja reflektioon. Tästä yhteisestä semantiikasta on mahdollista luoda instansseja joustavasti mm. PESTLE-tutkimuksiin ja haluttuihin tarkoituksiin. Instrumentalismin ja isomorfismin ansiosta systeemimalleja ja teorioita voidaan yhdistellä vapaasti ja siihen löytyy hyvin sopiva tiedonvälitysprotokolla formalismeineen.
Systeemillä on tässä teorian osalta intentionaalinen, intensionaalinen ja semanttinen sekä reaktiivinen olemus vastaamassa ulkoisiin haasteisiin, joita systeemi selvittää neljällä käytännöllisellä kyvyllään: aktivoituminen, transformaatio ja pragmaattisuus sekä reflektiivisyys. Nämä piirteet muodostavat yhtenäisen selviytymismekanismin suhteessa ympäristöönsä. Kiinnostava systeemi (SOI) kuvautuu MOI:na ihmisen mielessä, tietokoneen muistissa ja/tai näytöllä informatiivisena, visuaalisena kompassina, jossa systeemin herkkyyttä kuvaava tietoisuuden taso näkyy etäisyytenä keskipisteestä. Symbolit muodostavat yhteyksiä systeemin sisällä ja niiden kesken. Systeemi on ”ymmärretty” silloin, kun nämä suhteet ja virtaukset sekä aikomukset systeemin läpi pystytään tunnistamaan kaaviosta suoraan tai tekoälyn avulla tai ammattilaisen varmentamana.
Teoria alkoi kehittyä kirjoittajan väitöskirjassa ”Symbolic analysis and atomistic model for Program Comprehension” kohti yleisempää ongelmanratkaisun metodiikkaa, joka kytkeytyy konstruktivistiseen tietoteoriaan ja kybernetiikan reflektiivisiin tasoihin. Tarkastelija saattaa kuulua tarkasteltavaan systeemiin, joten tämä laajentaa käsitystä nykyisestä tieteenfilosofiasta[4]. GoodReason määritelläänkin avoimena tietoisuuden tilana, jonka arkkitehtuuri mahdollistaa kollektiivisen työskentelyn tekoälyn kanssa tai ilman sitä.
Kuvattua teoriaa ja sen käytännön muotoja on kehitetty pitkäjänteisesti sadoissa yhteyksissä ja tekoälykonsultaatioissa. Sen idea ja periaatteet ovat evaluoitavissa sitoutumatta työkaluihin. Esitystapa mahdollistaa sekä inhimillisen että koneellisen käsittelyn kaikissa tekoälyn muodoissa. Koska jokainen systeemi on kuvattavissa yhdistelmänä α – Ω, tämä oliomainen samanmuotoisuus poistaa fragmentoitumisen aiheuttamia aukkoja yhdentäen tutkimusta ja yhteiskuntaa monialaisuuden ja visuaalisuuden ansiosta.
[1]von Bertalanffy: General Systems Theory
[2]Gärdenfors: Geometry of Thinking
[3]Stanford Edu – Tiedesivusto
[4]Umpleby: